Yo-tulosten tultua

Sana Yo-tulosten saapumisesta kantautui korviimme jo maanantaina 22.5, ja tiistaina olimmekin tuloksia jo porukalla koululta kyselemässä. Paikalla olivat Keso, Mikko, Artsi ja minä. Istuskelimme Kulmassa nostalgiahöyryissä ja saimme tulosliuskat käsiimme. Mukana oli niin negatiivisia kuin positiivisiakin yllätyksiä, enemmän kuitenkin taisi olla negatiivisia, kyllähän se YTL tunnetaan. Tuloksia päätettiin siitä huolimatta lähteä juhlistamaan iloisen illanvieton merkeissä, olimmehan lopulta virallisesti lakkikelpoisia.

Keskiviikkona menimme sitten kokoonpanolla minä, Lippe, Keso, Mikko ja Mika L Palaveriin istuskelemaan ja parit tuopit nauttimaan. Allekirjoittanut oli autorajoitteinen, joten lähes kurkku kuivana piti istuskella. Tällainen luo tietenkin pieniä hermopaineita. Illan mittaan porukassamme kasvoi muutenkin ajatus, että voitaisiinhan niitä tuloksia analysoida vähän tarkemminkin. Sinänsä rattoisan illan lopuksi jätettiin siis hautumaan ajatus todellisesta tulosten analysointi-illasta. Ajankohta vaan oli vielä arvoitus, kun kaikkien esteettömyydestä viikonloppuna ei ollut takeita.

Perjantaina soittaa rimpautin Lipelle iltapäivällä, kun oli poika vaivautunut lopultakin tuloksia koululta kysymään. Tulostietoja vaihdettuamme aloimme sitten suunnitella mahdollista illanviettoa. Lippe sanoi soittelevansa Kerkkäselle mahdollista alkuillan istumapaikkaa kyselläkseen. Minä otin hommakseni soittaa Mikolle ja Mikalle, osanottoja tiedustellakseni. Mikko oli kuitenkin menossa Polvijärvelle, joten lähteminen näytti epätodennäköiseltä. Pian sain myös Lipelta tekstiviestin, jonka sisältö löi kasvoille kovaa: Heikillä oli ohjelmassa pääsykoepänttäämistä, joten se siellä istuskelusta. Olimmehan toki istuskelleet vaikka miten eksoottisissa paikoissa alkuillasta, mutta nyt ei esimerkiksi Iso-Edun lastauslavalla istuskelu tuntunut niin kiinnostavalta. Tappiomieliala alkoi nousta.

Pian kuitenkin Mikko soitti ja ilmoitti, että hän voisikin liittyä illanviettoon kyydin järjestyttyä. Informoin Mikkoa huonohkoista illanaloittelumahdollisuuksista, mutta Mikko ehdotti, että pienet pre-tupaantuliaiset hänen uudella kämpillään voisivat olla paikallaan. Huonekaluja kämpällä ei vielä ollut, mutta totesimme sen sivuseikaksi. Päätimme kuitenkin siirtää tämän sivuseikan kertomisen toisille myöhemmäksi. Soittelin Lipelle ja Mikalle, ja joukkomme koko kasvoi neljään. Keso oli lähdössä American Beautya katsomaan, joten eipä sitten.

Ennenkuin lähdin kotoa, huomasin, että ulkona satoi, joten päätin ottaa sateenvarjon mukaan. No sade loppui samantien, mutta loppuillasta suojasta oli vielä jotain hyötyä. Lippe pomppasi linja-auton kyytiin Ylämyllyltä, ja matka kuluikin asiaa ja asiattomuuksia jauhaessa. Lippe sanoi rähmineensä tekstiviestin myös Hämäläiselle, mutta tämä ei ollut vielä vastannut. Linja-auton kuskilla oli nähtävästi huono päivä, ukko kun ajeli pysäkkimme ohitse kaupungissa. Standardin Lyskan pysäkin sijasta piti sitten kävellä keskuskujalta asti Etuun.

Käteisvarantoni oli sitä luokkaa, että Edun automaatista piti nostaa muutama rupla. Jäimme vakiopaikoillemme eteiseen odottelemaan Mikkoa ja Mikaa. Mikko soittelikin viiden minuutin päästä, että oli vasta lähtenyt. Lippe oli peloissaan mielenterveytensä puolesta, sillä eteisen liukuovet pitivät infernaalista ääntä. Yritin soitella Hämäläiselle kysyäkseni, olisiko tämä liittynyt joukkoomme, mutta eipä ollut puhelimella tavoitettavissa. Mikko saapui jonkin ajan kuluttua ja päätimme valua kaupan puolelle, Mika oli vasta lähestymässä ostoskeskusta kaksipyöräisellään. Hoksasin ottaa jopa ostoskärryt tällä kertaa, viime kerralla jouduimme venymään kestokykymme äärirajoille, kun ostoksia piti kantaa sylissä. Keräsimme elintarvikkeet kärryihin, pieni pettymys oli Nyt-lehdessä samana päivänä kovana uutuutena mainostetun Lemon-lonkeron puuttuminen valikoimista. Tutustuminen tähän tuotteeseen siirtyi siten hamaan tulevaisuuteen. Syömäpuolelta tarttui mukaan juustosnackseja. Kassan täti keräsi ropomme ja siirryimme odottelemaan Mikaa eteiseen. Mika pyörikin paikalle saman tien ja hänen hoideltua ostoksensa pääsimme lähtemään kohti tuntematonta.

Matka Mikon uudelle kämpille oli onneksi samaa luokkaa kuin vanhallekin, joten kävellessä ei päässyt nääntymään. Asuntokin oli ensimmäisessä kerroksessa, eli portaissa ei tarvinnut hikoilla. Mikko avasi oven ja mainospostien läpi päästyämme asunnon tyhjyys riemastutti mieliämme. Asunto kierreltiin ja todettiin mainioksi, upeaa jääkaappia ihasteltiin eritysesti. Vielä parempi olisi ollut, jos kaappi olisi ollut toiminnassa. Käytimme pesualtaan ja kylmän veden yhdistelmän jäähdytysominaisuuksia hyväksemme ja ladoimme helposti pilaantuvat ostoksemme altaaseen. Otimme illan ensimmäiset kouraan ja istuimme "olohuoneen" lattialle. Totesimme kuitenkin tyhjän huoneiston elegantin kaiun kohtalaiseksi häiriötekijäksi, joten siirryimme pienempään huoneeseen, jossa oli kaiken lisäksi pehmeä kokolattiamatto. Toisen huoneen akustiset ominaisuudet olivatkin sopivammat ja aloitimme rankan urakkamme tyhjien palautuspullojen luomiseksi.

Yo-tuloksia olimme analysoineet aivan tarpeeksi ja ylioppilastutkintolautakunnan olimme myös saaneet arvioiduksi, joten siirryimme maanläheisempiin puheenaiheisiin. Naapuri pisti jotein musiikkia soimaan, ilmeisesti peittääksemme filosofointimme. Tosin musiikki loppui aika pian, resistance is futile. Tyhjän huoneen askeettisuus ruoski mielikuvituksemme armottomaan juoksuun ja tasokas keskustelu kuohui. Istuskellessa selvisi mm., että juustosnackseista menevät kädet tahmeiksi ja joissakin pulloissa oli hauskoja tarroja, jotka toimivat pullon sisällön lämpötilaindikaattoreina. Kinastelimme myös Hannu ja Kerttu -sadun tapahtumien kulusta. Mikko kaivoi esiin lakupussin ja jakoi siitä suunmakeaa kaikille. Samalla saimme kuulla uskomattoman tarinan maagisesta lakritsajuuresta, jota sai napostella pirun kauan, lakun maun silti katoamatta. Asunnon parvekekin tarkistettiin, siinäpä kelpaisi vaikka Andyn keikkua kaiteella, 1. kerroksesta putoaminen aiheuttaa yleensä varsin vähäiset ruumiinvammat. Poikia harmitti, kun taas jäi katsomatta "Martial Law", kolmosen mainio(?) poliisisarja. Mikko esitti, että jossain vaiheessa pitäisi siirtyä kuitenkin vanhalle kämpälle, joten aloimme valmistautua lähtöön henkisesti. Ison viisarin ylitettyä yhdeksän keräsimme jätteemme ja lähdimme.

Matka vanhaan tukikohtaan oli vain satoja metrejä, joten siinä ei kauaa nokka tuhissut. Mikolla oli mukana kassillinen 50 pennin arvoisia pullo-optioita, joten usutimme hänet R-kioskille vaihtamaan ne selväksi länsivaluutaksi. Mikko kyllä tiukasti sanoi, etteivät ne mitään pulloja vaihda, ja niinhän se asia sitten olikin. No, mistäs me olisimme voineet tietää. Hiivimme hissun kissun ylös tukikohtaan ja asetuimme paikoillemme. Jääkaapissa oli pala pizzaa, joka ei Mikolle ollut kelvannut, joten sain kunnian syödä sen. Oliivit olivat pahoja, joten Lippe söi ne. Vaikka pizza olikin Pizza Expressistä ostettu, teki mikrolämmitys siitä aika kuolleen. Telkusta tuli "Älä katso", mutta esiintyjät olivat täysiä peeloja verrattuna viimeviikkoiseen mahankontrolloijaan. Yllätykseksemme Hämäläinen soitteli vielä ja sanoi tulevansa istuskelemaan kämpille pian. Kohtahan mies saapuikin pärskien paikalle. Koivuallergia oli päässyt rankaisemaan, ja aivastelu jatkui siihen malliin, että Hämäläinen olisi voinut olla kohtalainen tuulivoiman lähde. Mikko pisti lakupussin yleiseen jakeluun, ja makeannälkäinen hirviölauma syöksyi lakujen kimppuun. Telkusta alkoi tulla pelkkää roskaa (tai oikeastaan sitä tavallista), joten aika kului jutustellessa.

Mikko oli suurella hartaudella säästellyt jääkaapissa pientä (todella pientä) Finlandia-putelia, jonka hän nyt totesi tarpeeksi vanhenneeksi. Raikasta tavara oli ihan omana itsenäänkin, mutta kehoitin silti pistämään vaikka vettä sekaan. Vesisekoituksena tavara ei kauaa vanhentunut. Varastojen tyhjennyttyä päätimme lähteä matkaan kohti keskustaa. Koska Hannu ja Kerttu olivat olleet yksi puheenaihe alkuillasta, totesin varsin näppäräksi ajatukseksi ripotella jäljelle jääneitä juustosnacksejä maahan tasaisin välimatkoin, jotta Mikko löytäisi loppuillasta takaisin kämpälleen. Valitettavasti snacksejä riitti vain noin sadan metrin matkalle, annostelu taisi olla virheellinen.

Kävelystä väsyneitä jalkoja päätettiin lepuuttaa Palaverissa. Yläkerrasta löytyikin vielä tyhjiä pöytiä, saimme oikein pehmeät luksustuolit. Lippe ja Hämäläinen lähtivät hakemaan oluita alakerrasta, koska heidän vaativia makuhermojaan kutkuttavia vaihtoehtoja oli tarjolla vain siellä. Me muut tyydyimme arkisempiin vaihtoehtoihin ja menimme yläkerran baaritiskille roikkumaan. Kaikkien pöytään palattua keskustelu sekalaisista aiheista jatkui, pöydässä oli myös hieno "Tupakointi kielletty"-laatta, jonka räveltämisestä tuli kunniatehtävä. Tosin eihän meitä tarvinnut erikseen kiellellä tupakoimasta, joten Mikko pisti laatan parempaan säilöön. Muutakin ylimääräistä tavaraa taisi tarttua näppeihin. Blackjack-pöydällä tuntui olevan sen verran vetovoimaa, että ainakin Lippe taisi käydä sinne rahojaan työntämässä. No, kansanterveydellehän se menee! Hämäläisen täytyi jo poistua, seuraavana päivänä oli jonkinlaista tappeluleiriä tiedossa.

Kaiuttimista raikaava musiikki ei ollut aivan mieleistämme, joten jukeboksille piti selvästikin kertoa, mitä soittaa. Kappaleiden hinnoista olin ottanut selvää jo aiemmin, joten nyt tarvitsi vain kaivaa sopivia lantteja esiin. Markka jäi uupumaan kahden kappaleen hinnasta, mutta sen sain ruinattua Lipeltä. Muut jäivät vartioimaan pöytää kun menimme Mikon kanssa jukeboksille toiveitamme toteuttamaan. Laitteella oli kuitenkin jonoa, joten jäimme odottelemaan kuuliaisesti vuoroamme. Ihmettelimme, miten yhden kappaleen valitseminen vei edellämme olleilta neitosilta niin pirun kauan, mutta sitten tajusimme, että he olivat valinneet sillä hetkellä soivan kappaleen ja odottivat nyt sen loppumista valitakseen uuden. Ilmeisesti useamman kappaleen valitseminen jonoon ei kelvannut heille. Taivastelimme tätä tosiseikkaa varsin kovaäänisesti ja viesti taisi mennä perille, koska vauhtia tuli valintoihin. Mikko vielä huomautti suoraan tästä epäkohdasta, ja tytöt tekivät valintansa saman tien. Anteeksi epäkohteliaisuus, mutta tyhjänpäiväinen jonottaminen on tylsää. Epähuomiossa (kiireessä?) kolmikolta jäi koneeseen myös rahaa, josta tietysti olimme kovin riemuissamme. Parilla markalla saimme nyt kaksi kappaletta. Kävimme koneen valikoiman kerran läpi ja teimme valintamme. Aina niin riemastuttavia breikkausmuistoja mieleen tuova Bomfunkin Freestyler oli selvä valinta ja sen kaveriksi valittiin Juicen "Rakkauden ammattilainen", ihan vaan Juicen kunniaksi. Palasimme pöytään kipaleitamme odottelemaan.

"Freestyler" kuunneltiin riemumielin, vaikka musiikki jäikin melkein kokonaan ihmisten puheensorinan alle. Koska kuuluvuus oli niin huono, emme jaksaneet edes odottaa Juicen kappaletta loppuun, vaan päätimme lähteä. Suuntima asetettiin Kerubiin, ennen sitä Mikko latasi kuitenkin kukkaronsa pankkiautomaatilla ja hautasi Palaverista löytämänsä aarteen maahan. Kerubin jonossa edellämme oli jonkinlaisia häiriötekijöitä, käynnissä oli kova keskustelu siitä, oliko toinen sisäänpyrkijöistä ottanut jo turhan paljon pohjia. Hieman toisissa maailmoissa olleen tyypin kaveri puolusteli kovasti tämän sisäänpääsykelpoisuutta, mutta portsarin silmä oli kovana. Lopulta väittelyyn kyllästynyt huojuja totesi kovaäänisesti, että ei ollut kännissä, ja horjahti samantien lähes kaatuen. Tapaus oli loppuunkäsitelty ja pojat taluteltiin ulos. Mikko oli jonoon asettuessamme arvellut pyytävänsä jonkilaista alennusta pääsymaksusta, mutta koska tämä episodi oli jo saanut portsarin hieman kireälle tuulelle, arveli Mikkokin maksavansa ihan koko vitosen. Luovutimme takit naulakkoon ja marssimme sisään.

Kovin täynnä oli taas Kerubi, istumapaikat olivat kiven alla. Niin monia muistoja mieliintuovista kulmasohvapaikoista oli turha uneksia. Koska tunnemme kuitenkin jotain outoa kulmavetoisuutta, menimme istumaan tanssilavan vieressä olevaan kulmaan. Toisaalta siinä olivat myös ainoat vapaat paikat. Musiikki tuli tällä kertaa jukeboksista, joten luvassa oli sentään kohtuullista audionautintoa, eikä viimeviikkoisen kaltaista rupumusiikkia. Haimme juomatäydennystä ja asetuimme ihmettelemään meininkiä. Tanssilattia oli tyhjähkö, tarvittiin selvästi ilomielisempää musiikkia. Oli ilmeisesti aika käydä syöttämässä kolikoita jukeboksiin. Abba ei petä koskaan, joten Dancing Queen naukui. Kaveriksi taas Juicea, tällä kertaa hillittömän svengaava "Heinolassa jyrää". Mikko halusi pelata pokeria, mutta kansanterveydelle menivät nekin hilut. Bongasimme siinä myös Saaringin Mikon, joka ei ollut kovin kiitollinen YTL:lle äidinkielen tuloksestaan. Oli pudonnut tulos parilla kirjaimella Helsingissä. Palasimme jännityksellä paikoillemme odottamaan vastinetta rahoillemme. Ihmettelimme, miksei Veteraania ollut näkynyt koko iltana, mutta kuin salamaniskusta tämä mainio vakiokaluste syöksyi edessämme olevien tyyppien kanssa juttelemaan. Kumisaappaat olivat vaan vaihtuneet lenkkareihin, sääli.

Abba alkoi pauhata kaiuttimista, ja kuin maagisesti lattia olikin välittömästi täynnä tanssijoita. Tunnelma kohosi kerralla aivan toisiin korkeuksiin, kyllä Abba auttaa. Porukka tanssi jo esiintymislavalla, joten ajattelimme itsekin kiivetä sinne. Pian Juice alkoikin jyräämään Heinolassa, ja armoton vääntö alkoi. Kappale oli yksinkertaisesti järjettömän mukaansatempaava. Mika huomautteli huvittuneena kappaleen 60-lukulaisuudesta (tosin 70-luvullahan se on tehty), minä naureskelin armottomalle menolle. Samanaikaisesti Mikko kasasi ahkerasti istumapaikkoja esiintymislavan sivustalle. Teon motiivia udellessamme saimme kuulla, että siellä oli vappuna ollut pirun hyvä istua. Pian Mikko olikin jo kasannut neljä istumapaikkaa ja usutti meitä jo asettumaan luomilleen istumapaikoille. Juicea ei jätetä, kappale piti ensin vetää loppuun. Musiikin loputtua menimme sitten uusille hienoille paikoillemme istumaan, mutta noin minuutin istumisen jälkeen Mikkokin totesi, että eihän siinä pirun nurkassa ollut mitään järkeä istua. Siirryimmekin entisille paikoillemme kulmaan. Mikko löysi sivustan lattialta tyylikkään ja oletettavasti hylätyn hupparin, jonka hän päätti ottaa saman tien omistukseensa.

Jonkin ajan kuluttua Lippekin päätti käydä työntämässä kolikoita jukeboksiin, kun musiikillinen linja alkoi taas lähestyä turhauttavaa. Pitkän harkinnan jälkeen valituiksi tulivat Prodigyn Smack my Bitch up ja Abban Waterloo, pitäähän se Waterlookin soittaa, jos kerta Dancing Queen soi. Palasimme paikoillemme ja väänsin kuolettavan huonon jutun Waterloo-kappaleen nimestä (Waterloo -> vesivessa - öhö-höhö-öhhöh!). Itseasiassa jutun huonous nauratti kyllä aika paljon. Mikko lähti hakemaan nestetäydennystä, ja palasi pian kahden pullon kanssa. Selitys tupla-annokselle oli, että hän oli saanut toisen pullon ilmaiseksi. Jotenkin tarinan todenperäisyys jäi kaivelemaan. Pian soimaan rävähtänyt kappale oli niin varmasti Lipen toivomaa Prodigyä, että otimme tanssilattian haltuumme, mutta jossain kappaleen keskivaiheilla tajusimme, että kyseessä ei ollutkaan Prodigy. Ryömimme petettyinä takaisin istumapaikoille. Rupumusiikki jatkoi soimistaan ja tyydyimme menon katselemiseen ja Mikon juttujen kuuntelemiseen, tämä kun oli päässyt aika iloiseen vireeseen. Uutta hupparia ja sen huostaanoton järkevyyttä Mikko muisti ihmetellä aina tasaisin väliajoin, joten meillä riitti hupia.

Valomerkki välähti ja aloimme valmistautua henkisesti lähtöön. Musiikki loppui, meitä kyrsi hieman Lipen musiikkitoivomusten soittamatta jättäminen. Jäi Waterloo kuulematta, murr. Pian lasienkeräilijä ehdotti jo poistumista, joten lähdimme takkejamme lunastamaan. Mikko oli kuitenkin sitä mieltä, että hän tahtoi vielä ehdottomasti yhden juoman. Me muut vakuuttelimme, että valomerkin jälkeen harvemmin tarjoillaan, mutta vakaasti päätettyään Mikko meni hakemaan juomaansa baaritiskiltä. Kova kinuaminenkaan ei kuitenkaan saanut tarjoilijoita heltymään, joten kuivin suin piti poistua. Janomiehemme oli myös taidolla ja tuurilla hävittänyt narikkalappunsa, joten pienoinen kriisi uhkasi taas syntyä. Lompakosta löytyi vain vanha narikkalappu jostain muusta baarista, mutta sillä ei valitettavasti ollut katetta. Onneksi kuitenkin vanha tuttu huppari roikkuikin aivan näkösällä naulakossa, joten ruinaamalla saimme sen lunastettua. Poistuessamme naureskelimme vielä aulan kulmapöydässä lojuneelle deeku-fasisti-dorkapokelle, joka öykkäröi päissään meille penkkari-iltana, vaikka ei ollut edes työvuorossa. Tasokasta henkilökuntaa, huh.

Ulkona satoi, joten viimeinkin sateenvarjostani oli hyötyä. Huono sää ei houkutellut enää grillille, joten päätimme ottaa Lipen kanssa saman tien taksin Ylämyllylle. Mika lähti pyöräilemään vesisateessa, liikunta pitää ruumiin terveenä ja mielen riekaleina. Mikko tuli taksijonoon seisoskelemaan seuran vuoksi. Siinä hän myös huomasi, että oli hävittänyt kännykkänsä ja lompakkonsa. Arvasin kuitenkin, miten vakava ongelma oli, ja ennenkuin paniikkikohtaus pääsi edes kunnolla alkamaan, kaivoin lompakon ja kännykän esille Mikon uuden hupparin etutaskusta. Niin ne tavarat vaan häviää taskuihin. Samalla tulikin meidän vuoromme ottaa taksi, mutta ennenkuin ehdimme Lipen kanssa kissaa sanoa, meni Mikko meille varaamaan juuri eteemme pysähtynyttä taksia. Mikko paukutteli kädellään taksin kattoon sillä seurauksella, että taksikuski nousi autostaan hermostuneena ja tyrkki Mikon pois. Emme enää ajatelleet siihen taksiin menemistä. Kiittelimme Mikkoa avusta, mutta ajattelimme kuitenkin hoitaa taksin ottamisen itse. Lippe meni kysymään seuraavalta taksilta, heittäisikö tämä satasella Shellille. "Mittarin mukaan", vastasi kylmä ääni, ja taivuimme tuomioon. Vaan eivätpä kuskit näillä bensan hinnoilla paljon tinkiä voi. Ennenkuin astuin autoon, Mikko vielä huudahti hävittäneensä taas kännykkänsä ja lompakkonsa. Neuvoin tarkistamaan hupparin etutaskun ja astuin autoon. Taisivathan nuo tavarat löytyä.

Minä jäin Shellille, Lippe jatkoi vielä kotiovelle asti. Rahaa oli vielä ruhtinaallinen kymppi, joten päätin törsätä koko rahan ja ostin perinteisen salmiakkipussin lisäksi myös suklaapatukan. Rahaakin jäi vielä 40 penniä. Ajattelin jättää viestin Japen vastaajaan ja soitin Japen numeroon. Yllätys oli suuri, kun Jape vastasikin, tosin selvästi juuri heränneenä. Koska kello oli neljän kieppeillä, en kehdannut häiritä poikaa enää enempää, vaan olin täysin hiljaa. Pianhan se Jape puhelimen sulki. Kotimatka meni naureskellessa vastaan puhaltavan tuulen lujuutta ja salmiakkia syödessä. Tuuli melkein repi sontikkani, mutta tekokuitu kesti onneksi loppuun asti.

Mikko kertoili seuraavana päivänä, että hän oli vielä lähtenyt Lappeenrantaan liftaamaan. Jonille soitellessa oli kuulemma ollut niin hyvänkuuloinen meininki siellä, että ihan pakko oli ollut lähteä. Länsikadulle asti Mikko oli päässyt, sitten Tomi oli kertonut puhelimessa, että meininki ei ollutkaan enää niin hyvä. Paluumatkalla vaeltajamme oppi, että kädet taskussa ei kannata kävellä kovassa etukenossa. Suuri oli hämmästys aamulla, kun reppu oli pakattuna ja pöydällä lappu "Lähdin L-rantaan". Peilistä näkyi myös hieman muokkaantunut naamataulu. Onneksi aika parantaa haavat, viikon päästä pitäisi lakkiaisia juhlia.