Mökkikeikka Mikon mökillä 2

25.-26.5.2001
Kirjoittaja: Mikko

Perinteitä kunnioittaen minun oli järjestettävä jälleen mökkikeikka mökillämme. Olosuhteiden pakosta keikka oli järjestettävä jo ennen kesäkuuta. Leidi Fortuna ei ollut puolellamme ja viikonlopun sää oli kylmä ja tuulinen, joten tällä kertaa jäi Rettelöluodon reissu veneellä tekemättä. Tyytyminen oli pihalla olevaan nuotiopaikkaan, joka toimi kyllä hyvin. Paikallahan oli minä, Joni ja Artsi, jotka tulimme sinne jo paria tuntia ennen muita, joihin kuului Ana, Lippe, Mika ja Hämäläinen.

Illan mittaan paistelimme lihoja, kävimme saunassa, pelasimme Trivikkaa ja pidimme muuten hauskaa. Toisena päivänä Hämäläinen lähti tiukan Alias-pelin jälkeen pois, Kesti kävi pyörähtämässä, muuten ilta oli jokseenkin samankaltainen kuin edellinen. Illan Trivikka-pelin aikana oli todellinen hostile-ilmapiiri, kaikki oli suunnilleen toistensa kurkussa kiinni, mutta vain leikillään ja sanansäilän kanssa :)

Iltojen mittaan tuli myös kuvia räpsittyä, ehkä ne valoittavat enemmän illan tapahtumia, niin itse osaanottajille, kuin ulkopuolisillekin.

Joni viihdyttää Artsia ja minua muita odotellessa

Pelasimmepa vielä läpsyä aikamme kuluksi

No vihdoin muutkin kerkesivät paikalle

Näkymä jääkaappiin, jossa on aivan liian paljon ruokaa

Kun saimme tavarat purettua istahdimme pöydän ääreen

Nyt olemme saaneet jo viritettyä Trivikan pöydälle

Joukkueina oli Minä ja Joni, Artsi, Lippe ja Hämäläinen sekä Ana ja Mika. Keskimmäinen voitti, rikkoen pitkään jatkuneen perinteen, ettei Ana voittanut

Jonin ottama nykytaidekuva

Mikalta unohtui eväät, joten sen täytyi tyytyä kepin paisteluun

Ja siinä on meidän nuotiopaikka, joka oli kyllä ahkerassa käytössä

Ana saunan jälkeen

Vieläkin, mutta onpa epäselviä kuvia

Lippe uhkailee pizzallaan, taitaapa olla Big'One

Hih, hih, on se pelle

Artsi taas taiteilee lasien kanssa

Hämäläinen taitaa katselle vanhoja kuvia laivalta tai Wapulta

Tästää alkaa illan kuvasarja: Lippeä ramasee...

Jolloin juonittelu alkaa...

Sitten Lippe nukahtaa, lasi on uhkaavasti kallellaan, muttei kaadu...

Ennenkuin Lippeä kutietaan nenän alta...

valitus ja syyllisen etsintä alkoi...

Osasyyllinen löytyi ja kosto on suloinen.

Anan vuoro kokeilla onneaan

Tässä taitaa olla Hämäläinen tullut käytännön pilan kohteeksi

Lade ja Ana ihmeissään

Shamaani-Joni ja nuotiotanssi

Nukkumatilat

Nukkumatilat yhä

Illan virkku - Aamun torkku

Olisiko eväiden puute vai viinan runsaus aiheuttanut sen, että Laatta-Laitisen alkoi yskittämään

"Kauneus on katoavaista" - vuoden taidekuva

Kesti tuli töiden jälkeen käymään

Seuraavan päivän grillaus alkaa

Uhkapelejä, joku on tainnut huijata eikä toiset tykkää

Ana alkaa jo sammua pitkän päivän jälkeen

Samoin toveri-Lippe

Kuva ei kaikkea kerro, mutta Anan päällä on hirveä kasa peittoja

Kuin karhu talviunillaan, kasan alla

Jonikin nukahti...

Mutta heräsi aamuyöstä ottamaan asennon

Viikonlopun isäntä ja isännän saldo

Pimeyden keskeltä voi hahmottaa Anan hiustyylin, joka on...korkea

Lopussa kiitos seisoo


Takaisin tarinoihin