Penkkareiden jälkeen alkoi lukuloma, emmekä enää voineet kokoontua Kulmaan koulullamme. Kuitenkin yhteydenpitoa haluttiin jatkaa jotenkin, mutta pitkien välimatkojen vuoksi kokoontuminen ei ollut kovin helppoa. Aluksi ajatuksia vaihdettiin "Reply-all"-sähköpostien avulla, mutta se oli kovin typerää ja vaivalloista. Kardune esitti ajatuksen oman postituslistan perustamisesta, mutta Mikko keksi, että oma keskustelualue (BBS, Bulletin Board System) olisi kätevämpi. Artsi rakensikin nopeasti toimivan systeemin Ultimate Bulletin Board -skriptien päälle. BBS nimettiin nopeasti "boordiksi". Mikko on ottanut boordista kuvan, jossa näkyy joitakin polttavia keskustelunaiheita. Nyt olemme saavuttaneet boordilla jo tuhannen viestin maagisen rajan.
Boordi oli jo huomattava parannus verrattuna sähköpostien lähettelyyn, mutta Kulmalle ominaisen rönsyilevän keskustelun käyminen sen avulla oli kovin vaivalloista. Nähtävästi vasta reaaliaikainen puheröpötys auttaisi, joten irc-kanavan perustaminen oli selvästi paras vaihtoehto. Artsi kikkaili pari bottia nopeasti pystyyn ja #Thekulma oli perustettu. Botit nimettiin Puittiseksi ja Viliksi muutaman Lyseon lukion opettajan kunniaksi. Alunperin tarkoitus oli ottaa kanava #Kulma, mutta sellainen oli jo olemassa. Pääasia oli kuitenkin, että läpänheitto onnistui nyt jossain. Mikko on räpsinyt digitaalikamerallaan rankkoja tilannekuvia #Thekulmasta:
Paihola-keikan suunnittelua
KEsti ja TKirahvi taistelevat Napsterin kanssa, Kardune kannustaa
Kardune syöttää TKirahville rikkinäisiä abandonware-linkkejä
Edit: Uudet bottien nimet on foo ja siteguard, yhä Artsin ylläpitämiä
Todennäköisimmin #Thekulmasta löytyy elämää viikonloppuisin (pe-su) kello 22.00 alkaen. Satunnaista jutustelua voi tosin esiintyä muulloinkin. Normaalisti paikalla ovat ainakin Kardune, Nott ja TKirahvi. Kepsu hyppää kehiin myös aika usein, ja onpa Wandekin bongattu silloin tällöin. Hangmankin on toditettavasti osoittanut joskus elonmerkkejä. Vierailevina tähtinä esiintyvät joskus Joni ja TJFox. Satunnaisia irkkailijoita ei pahemmin esiinny. Mahdolliset vaeltelijat poistuvat useimmiten varsin pian häiriintyneitä juttujamme hetken aikaa lueskeltuaan. Jos aiot vierailla #Thekulmassa, muista, että sisääntulotervehdys on aina "WASSUP!", ei "Hei", "Moro", "Terve" tai muuta latteaa.
Ehkäpä tänne voisi jossain vaiheessa pistää kanavan Topic- ja URL-lokit. Ehkä.
Takaisin pääsivulle